Ensimmäinen postaus. Ikinä. Blogeja en ole kirjoitellut enkä uskonut aloittavanikaan. Jostain syystä teki kuitenkin mieli vuodattaa tänne, mikä kai on sallittua. Taustoistani tämän verran: olen parinkympin puoliväliin ehtinyt mieshenkilö pääkaupunkiseudulta. Siinäpä se.

Kuten niin usein, blogin aiheena on tyttö. Elämäni nainen, uskoisin. Minä tykkään hänestä ja hän minusta, mutta päätös on ollut jatkaa kavereina. Yhteinen päätöskö? Siitä voidaan olla eri mieltä. Hän ei olisi halunnut aloittaa mitään peläten kaverisuhteemme vaarantuvan tai päättyvän jossain vaiheessa kokonaan. Näin kuulemma väistämättä kävisi jos häneen yhtään tämän lähemmin tutustuisin. Teki mieli sanoa hänelle tuon olevan itsensä aliarvioimista. Ai niin, niinhän taisin sanoakin. Eikö hän tiedä että kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantansseja jne...
Vaikuttaa siis tekosyyltä. Mutta arvatkaapa vaan vituttaako jos se onkin oikea syy? Elämäni nainen lipuu ohi, hitaasti ja vaikeroiden. Ja hänen elämänsä mies jää rannalle ruikuttamaan. Ja minkä takia?

Argh...
Ei tänään muuta.